Maarit Peltoniemi

Uudet tuulet puhaltavat taustajoukkojen vaihtumisen myötä. Uudistumisen kuulee myös musiikissa, sillä Maarit on saanut laulutulkintaansa aivan uudenlaista voimaa ja varmuutta. Kaikesta kuulee, että levy on hedelmällisen yhteistyön tulosta. Sekä taustatiimi että artisti ovat panostaneet tuotantoon. Muutoinkin Maaritista on kuoriutunut eräs eturivin esiintyjistämme.

Albumin kappaleet ovat Maaritille räätälöityjä, joista iso kiitos kuuluu parivaljakolle Vekke Mäki - Aku Toivonen. Musiikkia levylle ovat tehneet myös mm. Jussi Rasinkangas, Tiina Pettersson ja Crisse Johansson.

Kappaleista ”Onnenmaa” julkaistiin jo aiemmin keväällä singlenä. ”Onnenmaa” otti nopeasti paikkansa radioiden soitetuimpien kappaleiden joukossa. Nyt julkaistavalta albumilta povataan vielä useita hittejä niin radioihin kuin tanssiparketillekin. Kokonaisuudessaan levy on mielenkiintoinen ja monipuolinen. Äänitteeltä voisi nostaa vaikkapa hauskanletkeän ja mieleenpainuvan kappaleen, ”Teet hulluksi mun”. Äänitteen koskettavampaa ääripäätä edustaa ”Jäi kyyneleet”, joka saa hiljentymään herkkyydellään.

Onnenmaa on Maarit Peltoniemen näköistä ja kuuloista musiikkia, elämänmyönteistä ja eteenpäin katsovaa.

Copyright © 2006 MTG Musiikkituottajat Group Oy. All rights reserved.