KILPI on Suomeksi laulettua Hard/Heavy-rock musaa selkein kasarivaikuttein maustettuna. Bändin jäsenet eivät ole mitään pikkupoikia, vaan jo melkoisesti elämää nähneitä. He aloittivat soittamisen ensimmäisissä bändeissään tuolla kultaisella 80-luvulla, joka oli kulta-aikaa mm. seuraaville ulkolaisille yhtyeille: JUDAS PRIEST ñ QUEENSRYCHE ñ IRON MAIDEN - DOKKEN - MÖTLEY CRÜE - HELLOWEEN - WHITESNAKE - ACCEPT - RATT - WASP ñ EUROPE ja tietenkin KIRKA rock ñaikakaudellaan!

Kuuntelemalla KILPI -riffejä ei varmastikaan voi välttyä mielleyhtymiltä edellä mainittuihin "kasarihevibändeihinî ja KILPI itsekään ei kiellä sitä. Bändin mielestä tuolloin tehtiin parasta musaa, hevimusaa, ja HEVI ON PARASTA!

KILPI tekee musiikkinsa perinteitä kunnioittaen. Selkeät ja jyräävät kitarariffit lisättynä suomalaisen rehellisen miehen tuhdilla tulkinnalla ei kyseenalaista eikä jätä epäselvyyksiä.

KILPI sopii niin isälle kuin pojalle, äidille kuin tyttärelle. Rajulla 80-luvulla, juuri silloin siinä oikeassa iässä ollessasi soi nämä kultakauden jutut. Nykyään kun sinulla on mahdollisuus kotona olla aivan yksin, kun muu perhe on jossain toisaalla, avaat oluen tai otat lasillisen viiniä ja menet levyarkistoosi kaivamaan esille jo alussa mainitut herkut ja laitat ne levylautaselle ja . . .ROCK ! " Freewheel Burniiiinnngggg"

Näistä tunnelmista on myös KILPI saanut voimansa.

Copyright © 2008 MTG Musiikkituottajat Group Oy. All rights reserved.