Finlanders
Kaikille tanssimusiikin ystäville tuttu Finlanders juhli edellisvuonna
20-v. synttäreitään. Viihdealan tunteva ja vahvan ammattitaidon
omaava orkesteri kuuluu Suomen huvipaikkojen kysytyimpien taiteilijoiden
kaartiin - monet Finlandersin omat laulut ovat vuosien saatossa kivunneet
hittilistojen kärkeen.
Jouluksi 2006 julkaistiin sinkku yhteistyössä 7 Seinähullun
veljeksen kanssa. Sinkulla on Aikuisten miesten joulu ja jouluinen
versio hittibiisistä Oikeesti.
Mitä sulle kuuluu? -pitkäsoitto julkaistiin maaliskuussa
2007 juuri ennen suurta kevätkonserttikiertuetta Seitsemän
Seinähullun veljeksen kanssa. Albumin myynti alkoi mukavasti
bändin kivutessa myyntitilastoissa kärkipäähän.
Jouluksi 2008 julkaistiin kauan kaavailtu joululevy, joka sisältää
hyväksi havaittuja ja joulukonserttikiertueilla koeponnistettuja
kappaleita. Levy valittiin radiotoimittajien raadissa Vuoden 2008
Joululevyksi!